Opere Hum ~ virtuaalihevonenPerustiedot
Luonnekuvaus
Elämänsä aikana: Ori oli kuulemma Saksassa hyvä ratsu sekä kilpahevonen. Moni oli kuulemma tykännyt sen hyvästä luonteesta. Kilpakentillä sillä oli päätä vielä yhdeksän vuotiaana, mutta enää suurempia voittoja hevonen ei saavuttanut. Hevonen siirtyi tämän jälkeen eläkkeelle ja lähinnä oli maastotunneilla mukana aloittelijoiden ryhmillä taikka hieman kokeneemmilla. Hevosen ollessa 11 vuotias, sille sattui maastossa ikävä onnettomuus. Se säikähti metsäpolulla toista hevosta joka oli karannut muualta tallilta, tiputti ratsastajansa ja karkasi. Muutaman tunnin etsimisen jälkeen ori löydettiin kallionkielekkeeltä tippuneena rotkoon. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Tippumisen seurauksena orilta oli murtunut niskanikamia ja saanut muitakin sisäisiä vammoja. Löydettäessä ori oli jo kuollut.
Sukutaulu
Kilpailukalenteri
MUUTA: kuollut 22 vuoden iässä. Astutuskalenteri
Tekijänoikeudet
Layout © Tidamin Kopiointisivut |