Hoitajaksi?
Hoitokirja
Pääsivulle

Hoitajatoimintamme

Hoitajan perustyöt ja osaaminen ja ylenemismahdollisuudet
Hoitajan perustehtäviin kuuluu hoitohevosen terveydestä huolehtiminen sekä ulkoiluttaminen. Hoitajan ensisijainen tehtävä on hoitaa hevosta parhaalla mahdollisella tiedolla ja taidolla. Ensisijainen hoitajanimike ensimmäistä kertaa meillä hoidettaessa jotain hevosta taikka ponia on "harjaaja". Harjaajan tehtäviin kuuluu karsinan puhdistus, hevosen harjaaminen ja sen ulkoiluttaminen. Tällöin harjaaja ei ratsasta itse hoidokillaan vaan avustaa tuntiratsastajaa ratsastustunneilla jos hän tarvitsee apua. Sekä huolehtii hevosen varusteista ja niiden puhtaudesta. Harjaaja-nimike poistuu 20 hoitokerran jälkeen ja harjaaja ylennetään ratsastajaksi automaattisesti.

"Ratsastaja" - toimii kuten harjaaja hoitaessaan, mutta hänellä on oikeus ratsastaa hoitohevosellaan 2 kertaa viikossa vakiotunneilla muiden tuntilaisten mukana. Ratsastajasta voi yletä 50 hoitokerran jälkeen "Ratsastuksenopettajan/Valmentajan apulaiseksi", lisäksi täytyy hänen saavuttaa VRL:n alaisissa oman tallin kilpailuissa vähintään kolmas (3.) sija, jotta hänet ylennetään valmentajan apulaiseksi.

"Ratsastuksenopettajan/Valmentajan apulainen" - Hänen työtehtäviin kuuluu kaikki yllä mainitut asiat, joita harjaajakin tekee, mutta lisäksi hänellä on oikeus hoitohevosellaan ratsastaa 5 kertaa viikossa vakiotunneilla, sekä kerran viikossa osallistua valmennettavien ratsastustunneille tähdätäkseen kilpailu-uralle joko esteratsastuksessa taikka kouluratsastuksessa. "Ratsastuksenopettajan/Valmentajan apulainen" voi yletä vielä kerran, jolloin hänestä tulee "Ratsastuksenopettaja/Valmentaja" meidän tallillemme, mutta siihen tarvitaan tällöin 100 hoitokertaa, joista oltava puolet perushoitamista. Puolet näistä hoitokerroista voi olla Ratsastuksenopettajan/Valmentajan apulaisena toimimista tunneilla, ratsastustunneille osallistumisia tai kilpailukertoja. Lisäksi hänen tulee kilpailuissa saada vähintään KAKSI kolmatta (3.) sijaa, KOLME kakkos (2.) sijaa tai suoraan NELJÄ ykkös (1.) sijaa esteratsastuskilpailuissa SEKÄ kouluratsastuskilpailuissa. Näistä sijoittumisista pitää olla ainakin puolet muiden tallien järjestämistä kilpailuista. Tästä ei voi yletä enää.

Tallillamme voi olla 2 ratsastuksenopettajaa/valmentajaa kerrallaan. Toinen niistä täytyy erikoistua ratsastukseen ja toinen ajamiseen. Näissä töissä hänellä on oikeus opettaa muita tuntilaisia tunneilla. Hänen tehtäviinsä kuuluu ainoastaan järjestää valmennustunteja ja pitää niitä vähintään kerran viikossa ryhmälle jonka koko on maximissaan 6 ratsukkoa. Halutessaan hän voi jatkaa hoitajantehtävissä hoitohevosellaan taikka luovuttaa sen muiden hoidettavaksi.

Kaikki hoitajat eivät voi siis yletä samaan tehtävään, eikä se olisi hoitotoiminnan kannalta kovin järkevääkään. "Harjaajia" ja "Ratsastajia" on hyvä olla ja se takaa muille töitä ja pysyvyyttä.

Hoitaminen? Kuinka se tapahtuu?
Hoitaminen perustuu kirjoitetuille tarinoille, joita kirjoitetaan Hoitoviekkuun. Hoitotarinoista saa virtuaalieuroja joilla voi ostaa Salestamme kaikkea kivaa itselleen taikka hevoselle. Perushoitamisesta saa 5v€ jokaiselta kerralta, mutta tarinan pituus, monimuotoisuus kekseliäisyys ja värikkyys tuo lisää virtuaalieuroja. Ne ovat erisuuruisia eikä niitä voi tässä erikseen esittää. Persoonalliset, lähes todellisuutta vastaavat hyvin kirjoitetut tarinat ovat ihanaa luettavaa. Tekstin oltava selkeää, virheetöntä ja helppolukuista. Hoitajalla voi olla enimmillään kaksi hoitohevosta kerrallaan hoidettavana.

Hoitohevosta ei saa pahoinpidellä tai muutenkaan kohdella kaltoin ja se ei voi kuolla epämääräisesti hoitotarinoissa. Lisäksi jos hoitohevosenne on tamma ja sille tulee varsa, myös sitä on hoidettava. Muistakaa katsoa usein hoitohevostammanne sivua, sillä se voi päästä astutettavien joukkoon jos sillä teetetään varsa. Tällöin kilpaileminen ja ratsastaminen vähenee asteittain kohti alkavaa varsomista. Lisäksi varsomisen jälkeen sillä on varsan vieroitukseen asti "mammalomaa" eikä se tällöin ole ratsastettavassa kunnossa. Lisätietoja tästä asiasta on "kasvatustoiminta" -sivullamme

Hoitajan säännöt
1. Hoitajan on hoidettava vähintään kerran viikossa hoitsuaan. Tarinoissa hoitsua ei saa tappaa, rääkätä taikka tehdä mitään muuta omituistakaan sen kanssa!
2. Hoitotarinat kirjoitetaan siihen tarkoitettuun vieraskirjaan, jonne pääset yhteydet osiosta taikka oman "hoitaja"-sivun kautta.
3. Hoitaja etenee hoitajatoiminta-periaatteemme mukaisesti.
4. Jos hoidettavalla tammallasi on varsa, tulee sinun huolehtia myös siitä.
5. Kuukauden hoitaja palkitaan hyvällä virtuaalieurosummalla.
6. Hoitaja avustaa tarvittaessa muita hoitajia, sekä on ystävällinen muille. Hoitaja ei saa kiroilla taikka melskata. Jos häiriöitä tapahtuu, voidaan hoitaja laittaa "lomalle" taikka pahimmissa tapauksissa poistaa hoitajatehtävistä.
7. Hoitaja huolehtii myös tallin yleistentilojen siisteydestä, eli siivoaa aina jälkensä. Lisäksi hän huolehtii hoitohevosen varusteista ja pesee/puhdistaa niitä säännöllisesti.


~sääntöihin voi tulla muutoksia~

Hoitajan oma sivu
Jokaiselle hoitajalle teemme oman sivun, joka näyttää juuri tältä. Sivulta pääsee tutkailemaan omaa tilannettaan missä mennään, siellä näkyy ansaitsemat virtuaalieurot ja muut krediitit. Lisäksi sivuilleen voi saada itsestään oman esittelyn kun vain kirjoittaa minulle SÄHKÖPOSTILLA (yankee@wippies.fi) sellaisen. Muistakaa otsikoksi laittaa "Omakuvaus hoitajalle", lisäksi laittakaa hoitajanimenne jotta tiedän kenelle se laitetaan. Loukkaavaa materiaalia siinä ei saa olla. Henkilökohtaisia tietoja EI saa olla, kuten oikeaa nimeä taikka osoitetta puhelinnumeroineen. Vieraskirjaan omakuvausta ei saa laittaa, sillä minun täytyy ensin lukea ja muokata teksti sopivaksi. Lisäksi minulla on lupa olla hyväksymättä tekstiä jos siinä on jotain huomautettavaa!

Sivullanne näkyy myös linkit tärkeimpiin paikkoihin sekä hoitohevosenne sivulle on linkki, jolloin pääsette katsomaan uusimmat päivitykset hoitohevosta koskien.



Layout ja kuva © Meraldina Blue / Pilvimarja